Lukulista

maanantai 15. joulukuuta 2014

Kellokoriste

Taittelin paperista kellokoristeita ja kiinnitin kärkeen pienen kulkusen.  Koska en keksinyt mihin niitä panisin kun meille ei tule joulukuustakaan, niin tein yhden isomman ja ripustin pienemmät siihen. 

perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulukortit 2014

Tämän vuoden joulukorttini ovat tällaisia:

Kiva näitä oli taas askarrella.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Ovikranssi

Tämän joulun ovikranssini on hyvin yksinkertainen. Pajukranssi, koristemarjoja, narusydämet ja kultamaalia.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Ruusu

Ei ihan itse tehty, mutta melkein, sillä nappasin ruusun omasta pihasta. En muista ruusun nimeä, mutta melko kookas kukka tässä on. Tulitikku on mittakaavana ja miniruusu muuten vain mukana kuvassa. Näitä on nyt ollut maljakossa melko usein kun meillä on nautittu syntymäpäivä- ja nimipäiväkahveja.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Kolikkokukkaro

Kädentaitomessuilla ihastuin laukkukehyksiin, joten laukku on suunnitelmissa. Harjoituskappaleena tein kolikkokukkaron. Kehys on sattumalta ommeltava, koska ihastuin sen koristeellisuuteen. Saattaa olla, että ensikertalaiselle juuri tämä ommeltava kehys on parempi, koska liiman kanssa olisin hyvässä lykyssä pilannut koko hökötyksen.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Nyt meni putkeen

Askartelin Railalta saamani idean mukaan puikkokotelon. Päällystin pahviputken tapetin palalla ja liimasin toiseen putken päässä olevaan muovitulppaan reiän tukkeeksi pahvinpalan, jotta puikot eivät putoa. Olisikohan joku vastaava idea myös pyöröpuikoille?